26.7.2014

Unkarin kesäkuu, osa 7

Mölkkyä madjaareille!
Lähdimme vierailulle Tamásin ja tyttöjen luokse uunituore Mölkky mukanamme. Tamás sanoi että turhaan tulimme autolla – kävellen olisimme päässeet perille parissa minuutissa Riman vartta tallustellen. Ensi kerralla sitten.

Tamásilla on kyllä viihtyisä koti ja upea piha! Hän uppopaistoi meille maalaisranskalaisia, joita nautimme ketsupin, majoneesin ja seljankukkamehun kera. Tuo hyvänmakuinen mehu vaikuttaa olevan hyvin yleinen kesäjuoma Unkarissa, ja lapset varsinkin joivat sitä koko ajan.

Tamás oli hankkinut kultaiselle noutajalleen, Bodzalle (= selja!) kaveriksi komondorin nimeltä Hippi. Tuo leikkisä ja jo Bodzaa isompi "pieni pentu" oli melkoinen ilmestys laukatessaan pallon perässä ympäri pihaa – siitä tuli mieleen lähinnä hirvi tai muu massiivinen nelijalkainen. Komondori näyttää itse asiassa jättikokoiselta pulilta.

Bodza ja Hippi

Hippi ja Bodza

Ruoan jälkeen perehdytimme heidät Mölkyn saloihin ja pelasimme pari matsia. Tytöt olivat aivan innoissaan siitä. No, niin oli Tamáskin.
•••••••
Feri kävi meillä vähän väliä jatkamassa sisäremppaa. Hän teki töitä sellaisella vauhdilla ja kokemuksella, että olimme tyytyväisiä että pidimme itse näppimme erossa moisista töistä.

Vanhat laatat pois
Tasaista paklausta
Seinät peittyivät hetkessä pakkeliin ja hiomisen jälkeen maaliin. Makuuhuoneen seinien alaosan laatoitusta päätettiin myös purkaa pitkältä matkalta – seinä oli päässyt sen verran huonoon kuntoon, että se oli viisain ratkaisu. Tilalle vahvempaa pakkelia ja maali päälle.

Feri kuunteli työskennellessään kännykästä musiikkia laidasta laitaan, ja hoilasi sekä vihelteli mukana täysin rinnoin, mainio remonttimies.

Ei kommentteja: