4.3.2012

Lecsós csirke

Sunnuntailounas taiottiin tänään unkarilaisesta välimuistista:
- lecsóa
- kananrintaa
- tarhonyaa
Lecsóon suolaa, mustapippuria ja sopivaa paprikajauhetta, esim. édesnemes tai csemege. Tai McCormick jos on pakko.

Lecsóa saa ja pitääkin hauduttaa vähintään kaksi tuntia.
Höystöstä 2/3 saa olla pilkottua punaista ja/tai keltaista paprikaa ja 1/3 patakypsiä tomaatteja.
Lisää 1-3 isoa sipulia kokonaismäärän ja maun mukaan. Kun pannu on kuuma, pistä kaikki ainekset sinne, sekoita ja lisää mausteet sekä pieni tilkka vettä. Anna hautua pitkään, 2-4 tuntia.
Tämänpäiväiseen lecsóomme lisättiin vielä tuoretta chiliä ja varsiselleriä pilkottuna.


Kun lecsó on puolta tuntia vajaa valmis, voi aloittaa tarhonyan (unkarilainen munapasta) kypsentämisen. Pannulle lorautetaan suht reilusti öljyä ja kuullotetaan tarhonyaa miedolla lämmöllä jonkin aikaa. Ryynit voivat saada hieman väriä mutta eivät saa päästä ruskistumaan. Joukkoon lisätään esim. mietoa kasvislientä vähän kerrallaan kuten risottoa tehdessä, ja haudutetaan pehmeäksi.















 




Tarhonyan ja lecsón hautuessa paistetaan maustetut kanaleikkeet nopeasti, n. kaksi minuuttia molemmin puolin leikkeen paksuudesta riippuen. Ideana on vain saada lautaselle mehukkaan murea kanapihvi epämääräisen sandaalinpohjan sijasta. Valmiit pihvit voi laittaa kannen alle lecsón kanssa kuhertelemaan.

Konstailematonta ja hyvää!

Ei kommentteja: