16.7.2013

Terveisiä pustan laidalta – osa 2/5

Jó napot kívánok!
Tulopäivänämme huomasimme Ferihegyin kentällä, että Csokilla oli päälaellaan iso muhkea punkki – siis ihan suomalainen veijari. Saatuamme tavarat käsistämme talolla lähdimme Mezökövesdiin eläinlääkärille, joka hoiti (tuolloin jo pudonneen) punkinpureman ja antoi oikean lääkityksen. Huh, ja me kun pelättiin että paikan päällä pitää punkkeja varoa...

Tuu heittää hei

Viikatemies hakusessa

Ennen saapumistamme ystävämme olivat palkanneet erään kyläläisen leikkaamaan vyötärön korkuisen (oikeasti) nurmikkomme etupihalta sekä takapihan puutarhasta. Paikan päällä kävi ilmi, että etupiha oli hoidettu jotenkuten, mutta takapiha oli yhä vallattomassa luonnontilassa ja viikate sun muut työkalut olivat levällään pihalla. Ystävämme puistelivat päätään ja sanoivat että tämä viinaan menevä kaveri ei sitten tule jatkamaan enää työtään, eikä hänelle myöskään makseta kuin osa sovitusta.

Niitetyn heinän alla ei ruoho ollut päässyt kovin vihreäksi
Seuraavana päivänä menimme tapaamaan toista kyläläistä, joka vaikutti valitettavasti myös persolta alkoholijuomille. Sovimme että hän tulee seuraavana päivänä tekemään työt. Kun häntä ei näkynyt muutamaan päivään olimme jo epätoivoisia upea puutarha ihan hunningolla, eikä meistä kyllä olisi viikatteen heiluttajiksi.

Kirsi tykästyi hapankirsikoihin
Silloin kylään palasi reissultaan Feri, luottomies jota kaikki paikalliset ystävämmekin käyttivät pihatöissä ja suosittelivat lämpimästi meille. Feri saapui viikatteineen aamulla kuuden jälkeen ja oli hoitanut koko puutarhan muutamassa tunnissa. Hän yritti tosin veloittaa ylihintaa meiltä ulkomaan eläviltä, mutta ystävämme pikaisesti selvittivät hänelle, että meidän kanssamme on samat taksat kuin heilläkin.


Luumu


Kahta lajia päärynää, aprikoosia, eri kirsikoita, omenaa, saksanpähkinää, viinirypälettä. Meillä on hedelmätarha!
Puutarhaan jäi neljä suurta ruohomätästä, kuin pieniä heinäsuovia. Ihmettelimme mitä teemme niiden kanssa, kun paikalle ilmestyi vastapäisen ison tilan isäntä, joka kysyi että saisiko hän viedä kasat eläimilleen. Emme vastustelleet yhtään.

Talon ja ulkorakennuksen välisestä kurusta pääsisi pormestari-naapurin puolelle

Verannalta kasvava saksanpähkinäpuu on melkoisen kookas

Etupihan takaosaa

Ehkä jossain välissä testaamme savustustalon toiminnan

Perhe koossa!

Maanantai-aamulla lähdimme kaikki ajamaan Ferihegyille hakemaan Suomesta aamukoneella saapuvia tyttäriä. Nyt oli koko perhe koolla. Perinteisen Rózsa-pysähdyksen jälkeen purettiin matkalaukut pihalle (toinen maalikerros kuivui vielä tyttöjen huoneen seinillä, sinne pääsisi vasta illalla).


Rózsassa paikallisen gulyassin kyytipojaksi tulee aina paprikaa
Mutta ei kukaan huoneisiin kaivannutkaan, vaan KAUPPAAN! Meitä voi kyllä pitää Mezökövesdin Tescon vakioasiakkaina, niin vahvasti keskitimme ostoksemme sinne, vaikka perinteisiä lihakauppoja, leipomoita jne. parempina pidämmekin.

Kaikki paikalla!


Vihdoinkin Unkarissa

"Kaakaoetana"

Pekonijuustosämpylä Tesco módra
Egerissä tuli käytyä myös lähes joka toinen päivä, valikoimat ovat suuremmat ja kaupunkihan on kaunis kuin mikä!


...haisee ja banjo soi...

Pesuhuoneen viemäri veti tavattoman heikosti, ja lopuksi ei ollenkaan – tuli pääsiäisloma mieleen. Vuorikiipeilijä-naapurimme kävi kurkkaamassa takapihalla likakaivoa, ja sanoi että se on täynnä eikä vedä enää!
Mikä nyt neuvoksi; pesukone pitäisi saada pyörimään, tiskit tiskattua ja suihkussakin olisi kiva käydä – vessan vetämisestä puhumattakaan. Lopulta nimittäin jotakin epätoivottavaa kävi moikkaamassa meitä lattiakaivosta...


Voi .....
– Hetkinen, sanoi naapuri ja soitti saman tien lika-autokuski-kaverilleen naapurikylään, kello oli seitsemän illalla.
– Puoli tuntia, hän sanoi puhelun päätyttyä. Puolen tunnin kuluttua iso tankkiauto kurvasi talomme eteen. Tilannekatsauksen jälkeen siirryimme kolme naapuritaloa eteenpäin – siinä kohtaa verkkoaidan pystyi irrottamaan ja aitatolpan siirtämään sivuun, jotta auto pääsi ajamaan erään naapurin tontin läpi talorivistön takapiha = puutarha-alueelle. Siellä koko perhe taivuttelimme naapuritonttien hedelmäpuiden oksia niin, että auto pääsi ajamaan meidän takapihallemme, lähelle likakaivoa.
Muutamalla jatkoletkulla yletyttiin jo kaivolle, ja sitten pumppu käyntiin.
Koko operaatio hoitui loppujen lopuksi todella nopeasti ja sujuvasti, eikä tyhjennyksen hintaa kehtaa edes kertoa, se oli niin halpaa.
Tunnemme itsemme todella onnekkaiksi siinä, että meillä on ystäviä paikan päällä ja unkariksikin tulemme toimeen joten kuten. Ummikkona ja ilman tuttavia olisi moni asia vienyt viisinkertaisen ajan, vaivan ja rahan.

Sukulointia sukulaismaassa




Mikan veli vaimoineen Suomesta sekä hänen Budapestissa asuva poikansa olivat tulossa viikonlopuksi katsastamaan tiluksiamme ja samalla tutkailemaan mahdollista omaa lomataloa. He tulivatkin juuri sopivasti juhliimme, olimme kutsuneet kaikki tutut ja naapurit meille istumaan iltaa.

Muun muassa siitä lisää osassa 3.

Ei kommentteja: