1.1.2014

Joulu meni jo! Laskin aivan itse äsken

Tai ainakin melkein meni. Joillekin joulu päättyy uuteen vuoteen ja toisille loppiaiseen. Sinnikkäimmät jaksavat joulustella Nuutinpäivään saakka.

Me päätämme joulun hiljalleen ja otamme koristeita alas niin, että loppaisiena pakkaamme viimeiset tontut, tähdet ja enkelit. Jouluvalot saavat olla ikkunoissa pahimman pimeän ajan.

Joulun purkutyöt alkavat perinteisesti uudenvuodenpäivänä kuusen riisumisella. Kun kuusi on saatu heivattua ulos, kaivetaan imuri ja moppi esiin ja aloitetaan neulasten hävityksen ensimmäinen osa. Viimeinen osa lienee pääsiäisen tienoilla - siihen mennessä viimeinenkin neulanen on saatu imurin kitaan.
Tänä vuonna neulasjahti saattaa päättyä aikaisemmin; kuusesta irtosi käsittämättömän vähän neulasia! Niitä oli alusmatolla saman verran kuin mitä aiempina vuosina irtosi yhden päivän aikana.

Viimeisenä irrotetaan latvatähti
Reipas kuusemme otti ja lähti ulos ihan itse - kuten kuvasta selvästi näkyy!

Hiukan erilainen maisema kuin viime vuonna tähän aikaan.
Ei ole kinosta, mihin kuusenrangan voisi panna pystyyn
odottamaan kuljetusta keruupisteelle.


Ei kommentteja: