12.2.2013

Vaarin kakku

Vaari täytti muhkeat 75 vuotta ja tein kakkukahveja varten keikautus-kinkkukakun. Ohje löytyi Kinuskikissan blogista. Ohjeen ruohosipuli vaihtui tuoreisiin yrtteihin, basilikaan ja korianteriin.

Täytteestä tuli mukavan pehmeä, samoin maku oli pyöreän mieto. Jäin itse kuitenkin kaipaamaan täytteeseen enemmän makua, ja koska tätä kakkua kannattaa ehdottomasti tehdä toistekin, panen seuraavaan täytteeseen mausteita reilummalla kädellä. Kakusta nyt poisjätetty (sinappi)kurkkurelissi pääsee myös mukaan ja piparjuurituorejuuston tilalle voi valita vaikka napakamman pippurijuuston.

Vaikka leivontablogissa on kakun tekovaiheet kuvattuna, tässä kuvasarja Vaarin kakun työvaiheista.

Irtopohjavuoan pohjalle on pingotettu tuorekelmu ja vuoan reunat on sivelty öljyllä.
Koristeina käytetyt kirsikkatomaatit, viinirypäleet ja oliivit on aseteltu kelmun päälle nurinpäin.


Täytemassa piti lusikoida varovasti ja hitaasti, levittelemättä,
jotta koristeet eivät olisi lähteneet liukumaan kelmua pitkin.

Täytteen päälle ladottin ruispaahtoleivän viipaleita,
joita tarvittaessa hieman muotoiltiin, jotta mahtuivat hyvin paikoilleen.
Kostutuksen meni maitoa noin desi.



Valmis kakku!



Ei kommentteja: