7.11.2011

Pyhäinpäivän vietto

Pyhäinpäivä sujui vajaamiehityksellä, mutta Kirsin serkku Jari tuli Tiina-vaimoineen "paikkaamaan vajetta". Tuliaisiksi saimme erilaisia tummia sokereita, habanero-sipsejä etc. Vastineeksi tarjosimme alkupaloiksi paistettua vuohenjuustoa hunaja-balsamico-rosmariinikastikkeella. Pääruoaksi teimme sinappikanaa sipulibulgurin kera, ja jälkiruokana nautimme Tarte Tatin'iä vaniljajäätelön kera - tällä kertaa Kirsi teki version vaalealla sokerilla, jopas ulkonäkö muuttui! Ja meinasi Kirsinkin ulkonäkö muuttua: kun hän keikautti uunista otetun tortun ylösalaisin, lensi vuoan alta kuumaa sokerilientä kaula-aukkoon! Onneksi pakastimesta kaivettu korvapuustipussi toimi hyvänä ensiapuna ja hipiän heleys palautui nopeasti.
Jari kaivoi vanhana diilerinä taskustaan epäilyttävän muovipussin, josta tarjosi halukkaille hurjaa kamaa: Naga Morichia, vahvinta chililajiketta. Ja kyllä se olikin hottia, pieni murunen säkenöi kielellä vielä pitkään sähköiskunomaisena tuntemuksena.
Sunnuntaina kipattiin Topias Oopperan pysäkille, ja lähdettiin vielä Jumboon vaateostoksille. Perustarpeet tuli tyydytettyä vaateosastoilla (no, oma paitani löytyi kymmenessä minuutissa, naisväellä meni vielä pari tuntia omissa rituaaleissaan).  Kävin Caffissa Flamingon puolella espressolla, kyllä oli hyvää kahvia- ja löytyi sieltä myös 75% tansanialaista luomusuklaata.

Ei kommentteja: