6.5.2012

Pihatöiden kulta-aikaa, pih köh

Niinhän se on, meissä kaikissa asuva pieni puutarhuri herää kevään tullen eloon ja saa kaivamaan haravan sekä muut tarpeelliset työkalut esiin talvikätköistään.

Minäkin päästin pienen kevättarhurin valloilleen - ihan vaan hetkeksi, ehkä puoleksi tunniksi ja aamupäivällä - mutta pakko oli antautua ja palata sisälle, kun niiskutukselta, aivastelulta ja köhimiseltä ei töistä tullut mitään.
Kyllä, asianmukaiset lääkkeet on nautittu, mutta nyt niiden teho ei yksinkertaisesti riitä.

Ehkä uskaltaudun ulos uudelleen myöhemmin illalla, kun pahin pöly laantuu.
Ja nyt kuluvana keväänä koivun siitepölyn täytettyä runsaudellaan koko ilmanalan joudun muutenkin pysyttelemään päiväsaikaan sisällä ja rajoittamaan ulkoaskareet joko ihan aamuun tai vasta iltaan.

Ei kommentteja: