Pieni talo pustan laidalla

Se oli odotettavissa

Olemme lomailleet Unkarissa jo vuosien ajan, ja hyvin sinne kotiutuneet. Ja onhan se vähän kuin kotiin menisi, kun kone Liszt Ferencín lentokentälle laskeutuu. Miksemme sitten kotiutuisi vähän sananmukaisemmin.

Miten kaikki tapahtui

Netissä oli paljon myytäviä taloja, ja samassa kylässä asuvien unkarilaisten ystävien (Jooseppi ja Erika) avustuksella haravoimme tarjokkaita. Lopulta sopivia ehdokkaita jäi muutama, ja tarkempien tutkimusten ja selvitysten jälkeen päädyimme yhteen tarjokkaaseen, joka tuntui täyttävän reunaehtomme.
Talossa (70 m2) oli kolme makuuhuonetta, sen piha oli tilava mutta ei plantaasin kokoinen (1 000 m2) verrattuna moneen muuhun tonttiin ja se sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä kylän keskustasta. Eikä ystävienkään luo ollut pitkä matka, vain kolme minuuttia jalan.

Kapu eli portti

Kävimme vilkasta kirjeenvaihtoa sähköpostitse, saimme myyjältä lisää valokuvia ja kyselimme suurlähetystöstä kiinteistönostoon liittyviä juridisia asioita. Saimme heiltä seikkaperäisen vastauksen, jonka perusteella osasimme tehdä tarkentavia kysymyksiä mahdolliseen ostoon liittyen. Saimme tuikitärkeät lakimiehen palvelut hoidettua ystävämme käyttämän asianajajan avulla.

Grande finale

Viimein olimme siinä pisteessä, että sovimme ajankohdan, jolloin menemme paikan päälle tutustumaan taloon myyjän opastuksella. Varasimme lentoliput, minibussin ja paluumatkaa edeltäväksi yöksi hotellimajoituksen Budapestista. Kylässä majoittuisimme Joosepin kodikkaassa talossa. Kirjoitimme iltaisin kotona innokkaasti muistilistaa ja varmistimme että rullamitta ja kamera tulevat taatusti mukaan.

Paikan päällä Hevesin läänissä, pustan laidalla, oli syksyinen sää, samanlainen kuin Suomessa lähtiessämme. Paitsi että oli kylläkin 16 astetta lämpimämpää kuin aamulla Suomessa. Ajomatka sujui joutuisasti mukavan kuskin kanssa. Pysähdyimme matkan aikana pariin otteeseen, ensin valtavan ostoskeskuksen luo hakemaan matkaevästä ja sitten vielä lyhyelle tauolle huoltsikalle, josta löysimme suklaalla kuorrutettuja espressokahvipapuja, "Semiramis".

Nam

Kuski ja Mika pakkaavat tavaroita minibussiin lentokentällä

Perillä!

Parin tunnin ajomatkan päästä saavuimme pieneen kylään. Jokainen talo, pikkukuja ja puistikko huokui rauhaa ja kiireettömyyttä. Erika olikin meitä pihallaan jo vastassa, ja odottelimme heidän kotonaan Joosepin saapumista töistä.

Joosepin piharakennus - työhuone

Erika oli valmistanut meille herkullista kotiruokaa, rapeakuorisia pitkään hautuneita kanan koipireisipaloja ja mausteuuniperunaa tuoreen salaatin kera. Kun vatsat olivat täynnä, jaksoimme lähteä katsomaan mahdollista taloamme.

Muutaman minuutin käveltyämme kylän päätietä, olimme nettikuvista tutun oranssinkeltaisen portin edessä, johon myyjärouva Anci tuli meitä vastaan. Hän oli itse syntynyt tässä talossa, ja hänen vanhempansa olivat asuneet siinä koko ikänsä. Talon myyminen olikin Ancille sekä iloinen että murheellinen asia.

A ház

Ensin tutustuimme pihaan ja piharakennuksiin. Talo sijaitsee kuuluisan Himalaja-vuorikiipeilijän ja kylän pormestarin talojen välissä. Nurmikko on hyvin hoidettu, ja loppukesästä/syksyllä saamme nauttia omista saksanpähkinöistä, omenoista, päärynöistä, aprikooseista, luumuista, hapankirsikoista sekä puna- ja valkoviinirypäleistä.

Takapihan puutarhaa

Jämäkkä mutta ruma aitasokkelo saa lähteä kesän aikana - sen läpi päästään takapihalle, puutarhan puolelle. Siellä on Csokilla lääniä juosta, kunhan saadaan koira-aita pystytettyä sinnekin puolelle ettei puli pinkaise pustan poikki Ukrainaan. Siellä on myös valkoiseksi maalattu, matala ja ikuvanha varastorakennus, jossa possut ja kanat aikanaan ovat asustelleet. Nyt sinne voi viedä puutarhatyökalut yms. Lisäksi takapihalla on rappioromanttinen savustustalo; kolmen neliön kivirakennus jonne voisi laittaa lihaa ja makkaroita ilmakuivumaan tai savustumaan.

Oma savustamomme

Ex-eläinsuoja, nykyinen varasto

Rännit ja vesikourut ovat melko uudet, ja Anci oli keksinyt laittaa niihin kätevän systeemin sadevesitynnyriä varten. Suomalaisetkin voisivat ottaa mallia tästä. Väliläppä/kouru vain auki ja vedet valuvat tynnyriin.

Talon pääoven edustalla on iso, tukevasti rakennettu veranta, joka antaa suojaa auringonpaahteelta ja sateelta. Siinä varmaan tulee syötyä niin aamiainen kuin lounas ja illallinenkin. Paikallinen hyttystilanne ei tosin ole vielä tiedossa...

Veranta

Unkarilaiseen tapaan keittiöön ei jätetty hellaa tai jääkaappia uudelle omistajalle. Mutta onkin parempi että saamme hankkia sinne uudet kalusteet, tiedä miten iäkkäät ne vanhat olisivat olleet. Talossa on kaasulämmitys (kunnalliskaasu). Sähköliedenkin voisi hankkia, mutta kovasti kokkaamista harrastavina olemme jo päätyneet välimuotoon: liedessä tulee olemaan sähköuuni mutta kaasulevyt.

Keittiöstä pääsee vielä kahteen huoneeseen: siistiin, juuri remontoituun kylppäriin/vessaan, sekä "spajz"iin, ruokasäiliöön eli perinteiseen ruokahuoneeseen.

Keittiön ovelta kulkee koko talon mitalta n. metrin leveä käytävä, jolta pääsee keskimmäiseen makuuhuoneeseen. Siitä taas pääsee kahteen muuhun makuuhuoneeseen. Joka huoneessa on kaasupatteri, ja pienet ikkunat antavat tuolle kapealle käytävälle, jonne tulee valoa isoista ulkoseinän ikkunoista. Käytävän idea on toimia eristyskerroksena, pitää kesähelteellä kuumuus poissa makuuhuoneista.

Erika ja Anci käytävällä

Kävelimme iltahämärässä muutamien ystäviemme kanssa läheiselle Rima-joelle. Kyllä hiljainen oli kylätie, ja pimeä. Katuvalot eivät täällä aiheuta minkäänlaista valosaastetta, kelpaa tähyillä vaikka tähtiä aamuun asti.

Näkymä portiltamme Rimalle - maaseudun idyllistä rauhaa

Monenmoista hommaa on vielä tiedossa, mutta ennen pitkää talomme on kalustettu ja käyttökunnossa - meillä on aina Unkari valmiina! Ja kun on juhlan aihetta, niin äkkiäkös sitä hurauttaa läheiseen Rózsa-ravintolaan nauttimaan keittiömestarin taidoista!

Chilikanaa camembertjuustolla mansikoiden kera, perunakakku ja tuoresalaatti

Egerin viini maistuu ruokia odotellessa. Jooseppi nauttii vissystä

Muutaman jännittävän päivän jälkeen me tuoreet talonomistajat lähdimme Joosepin ja Erikan kyydillä Budapestiin. Paluulento olisi seuraavana aamuna, joten heitettyämme tavaramme Budapest Central Muzeum -hotelliin ehdimme vielä kierrellä tätä hieman isompaa kaupunkia. Kauppahallista löytyi tottakai kaikenlaista kotiinvietävää, ehdimme lounastaa Pesti Sörcsarnokissa ruotsalaisen pariskunnan pöydässä ja koko matkan kruunasi illallinen Két Szerecsen -ravintolassa, jonka keittiö vaikuttaa alituiseen vain petraavan, vaikka luulisi sen olevan jo mahdotonta!

Szerecsenin jälkiruoka – inkiväärijäätelöä, vastapaistettu suklaakakku ja hapankirsikkahilloke

Lyhyiden unien jälkeen (joku kuuro naapuri kuunteli televisiota aamuviideltä niin lujaa että  nukkuminen ei onnistunut) lähdimme vielä Múzeum Caféhen aamiaiselle. Mika kävi jo aamukuudelta Kauppahallissa ensimmäisellä kahvilla möykkääjän karkottamana - oli hieno katsella kun ensimmäiset myyjät purkivat lastejaan myymälöihinsä, kulkivat edestakaisin valtavassa rakennuksessa ja joivat kahvia ja rupattelivat kollegoittensa kanssa.

Suomeen suhahdettiin kahdessa tunnissa - ja nyt todellakin odotetaan seuraavaa reissua.