3.8.2014

Japonaise Halosenniemessä

Kävimme Halosenniemessä katsomassa "Lunta ja Kirsikankukkia"-näyttelyn, jossa esiteltiin japanilaisen taiteen vaikutusta suomalaisiin taiteilijoihin Kultakaudella.

Näyttely oli kerrassaan upea, kuten myös puitteet eli Halosen koti. Valitettavasti sisällä oli niin tukahduttavan kuuma, ettemme voineet katsoa näyttelyä loppuun yläkerrassa, koska lämpötila oli jo alhaallakin varmasti päälle 30 asteen, piuuuhh....

Rannassa on veneitä vuokrattavana



Halosenniemen kaunista rantaa ja näkymiä
Ulkona ihailimme myös Halosenniemen puutarhaa, josta talon väki sai pitkälti tarvitsemansa vihannekset, marjat ja juurekset.


Vanhat puut tuovat varjoa puutarhaan
Lepopaikka
Kauniita maisemia...
Kyllä tänne kelpaa tuoda vaikka vieraita tutustumaan, komea paikka!

Halosenniemi, myös rakennuksena hieno
Ateljeen ikkuna

Unkarin kesäkuu, osa 12 – paluu

Lähtöpäivän aamu: ensin Csokin kanssa lähipuistoon vessaan ja haukkumaan puluja.

Hol van a WC?
Asuntomme rappukäytävää
Sitten Nonloson aamiaisen vuoro. Viimeinen päivä – kuten aina – menee notkuilun ynnä muun päämäärättömän ajankulutuksen merkeissä. Asunto meidän pitikin luovuttaa puoleen päivään mennessä, joten siirsimme kaikki tavaramme kerrosta ylemmäs, Joonaksen luokse. Kätevää.

Jo huvittavan nolo sanaleikki ja ulkoasu

Yksityiskohtia Joonaksen luona
Kävelimme kiertelemässä lähikortteleita Joonaksen kanssa ajan kuluksi. Lounastimme alakerran meksikolaisessa pikaruokalassa, "Burritassa" ja olimme valmiit (muttemme halukkaita) lähtemään.
Valpas poliisi valvoo kaupungin rauhaa
Hauska suihkulähde Lipotvárosissa (kaupunginosa): kun kävelee ihan viereen, suihkuihin aukeaa siihen kohtaa noin metrin levyinen  "ovi", josta pääsee kävelemään lähteen keskelle.
Tapasimme vielä Klaudian ja pikku-Erikan, jätimme kaikille jäähyväiset ja jolkotimme taksilla (totta puhuen kuin formulakuskin kyydissä) lentokentälle. Pitkästä aikaa iltakoneeseen, onneksi olisi vielä muutama lepopäivä ennen arjen raadantaa. Mutta olipa meillä erinomainen loma!

Viszlat!

Unkarin kesäkuu, osa 11

Ensimmäinen aamu Budapestissa! Nonloso vaikutti tosiaan lupaavalta aamiaispaikalta, joten lenkitettyämme Csokin Erzsébetin puistossa menimme Nonlosoon istumaan ja nauttimaan aamun rauhasta upean panoraaman ääreen; Basilika näkyi terassille juuri upeasti.

Kyllä tässä aamukahvi maistuu tavallista paremmalta...
Nonlososta sai tilata erilaisia aamiaisia, me tyydyimme englantilaiseen aamiaiseen (toinen kinkulla, toinen pekonilla): paistettua kananmunaa, vihanneksia, vastapuristettua appelsiinimehua, ohuen ohutta paahtoleipää ja tietysti tavattoman hyvää kahvia.
Jó reggelt!

Puolen päivän jälkeen tapasimme vielä Józsefin, jonka piti pian lähteä ajamaan kauas itärajan pikkukaupunkiin työasioille. Ja söimme – kyllä vain – Nonlosossa.

Iltapäivän muu ohjelma meillä olikin jo selvillä: Sankarten aukiolle Kaunotaiteiden museoon, siellä pääsimme ihailemaan Henri de Toulouse-Lautrecin litografioita. Kyllä kannatti.



Csoki odotti asunnolla kiltisti kulttuurikierroksemme ajan. Niin Joonaskin: aikataulumme oli aivan liian aikainen suurkapungin tavoille oppineen poikamiehen pirtaan. Mutta illan lähestyessä lähdimme etsimään mukavaa illastuspaikkaa, joka löytyikin Basilikan aukion laidalta: BaoBao. Dumplingsit olivat siellä niin hyviä, että aiomme käydä siellä seuraavallakin kerralla.

Kirsikin pääsi "puikottamaan"
Jokaisessa tulikuumassa kerroksessa oli dumplingseja eri täytteellä. Kun päällimäinen tuli tyhjennettyä, se siirrettiin pinon alimmaiseksi.
Niin BaoBaossa kuin Nonlosossa pääsi katselemaan juuri meneillään olevia jalkapallon MM-kisoja (kaikissa Budapestin ravintoloissa näytti olevan muutama iso telkkari terassillaan houkuttelemassa janoista futisväkeä istumaan).
Nonloson digitaalinen sisäänheittäjä
Kirsi äkkäsi kadunvarrelta toisinajattelevan mandariinin
Illansuussa käväistiin vielä Innio-viiniravintolassa maistamassa lasillinen hyvää unkarilaista viiniä.
"Täytyy juoda. Täytyy juoda, ja lisäksi täytyy myös elää."

Unkarin kesäkuu, osa 10

Hyvästi, kylä – suuntana Budapest!

Sauhua jossakin 20 kilometrin päässä
Jätimme talon "tyhjäkäynnille" odottamaan seuraavaa matkaamme, ja lähdimme ajamaan Budapestia kohti. Matkan varrella jossakin päin oli melkoinen tulipalo, mutta se oli niin kaukana ettemme päässeet tarkemmin kärryille siitä.

Matka sujui yllättävän hyvin ihan Budapestin ydinkeskustaan asti, vaikka siellä ajaminen ensin arvellutti melkoisesti, sillä liikenne on siellä vilkasta ja ahdasta isoista väylistä huolimatta. Mutta pääsimme noin 20 metrin päähän majapaikastamme, wau!

Suoraa soittoa ydinkeskustaan, kyllä vähän piti rintaa röyhistellä
Joonas pääsi onneksi auttamaan meitä tavaroittemme kanssa: kaksi lentolaukkua, iso matkalaukku, irtokasseja, Csoki ja sen suuri kuljetuslaatikko olisivat olleet aika pala purtavaksi meille kahdelle.

Vanha tuttu apartman – ja Joonaksen parveke siinä yläoikealla

Lähdimme saman tien keskustaan syömään. Loistavassa pizzapaikassa sai loistavaa pizzaa! Sen jälkeen siirryttiin Gerbeaud'n terassille kahville ja mojito-jäätelölle. Matkan rasitukset alkoivat jo karista...

Tatuoitu mies pitää puleista
Joonaksen silmälasikotelo
Joonas tutustutti meidät läheisen Nonloso-ravintolan terassiin, joka olikin niin mukava paikka, että nautimme siellä jatkossa aamiaisemmekin. Csoki sai heti kavereita tarjoilijoista sekä kulhollisen raikasta vettä. Se tyytyi makoilemaan jaloissamme pöydän alla, ja vain välillä hyökkäsi ulvoen ja haukkuen sieltä vetäen hihnan piukeaksi, kun se näki lähistölle laskeutuvan pulun. Useampikin asiakas nielaisi ruokansa väärään kurkkuun, ja me taas hymyilimme heille joka kerta anteeksipyytävästi.

Nonlosossa
Joonaksella oli treffit lähistöllä, ja hän neuvoi meitä menemään sillä välin erääseen italialaiseen jäätelöbaariin, joka oli hyvässä huudossa Budapestissa. Ja eikä ihme! Paitsi että heidän jäätelönsä oli parasta mitä olimme siihen asti ikinä maistaneet, ne myös muotoiltiin käsin ruusun näköisiksi, bellissima!

Chili-suklaata ja basilika-limeä!
Lienee turha mainita että chili todella maistui ja tuntui, samoin lime ja basilika.
Suklaa oli tummaa ja vahvaa, mutta pehmeää.
Tällaisia makuja kotoisiin jäätelöihin kiitos - ja yletön sokerisuus pois!
Illalla Jooseppi soitti ja pyysi meitä tulemaan Szegedin taidekoulun oppilaiden näyttelynavajaisiin Godot-galleriaan. Siellä oli paljon nuorempaa ja vanhempaa taiteilijaa, ja varsinkin Mikan vanhoja tuttuja taideakatemian ajoilta. Jälleennäkeminen oli sydämellinen, vaikka vanhat ystävät olivatkin saaneet vähintään osansa avajaistarjoilusta.
Sziasztok barátok! Wanhoja tuttuja 80-luvun lopulta. Ja Joonas.
Matkalla majapaikkaan näimme sebrafantin – vai oliko se eleepra?
Sebrafantti

28.7.2014

Hiljainen on kylätie

Kävimme sunnuntaina Taidekeskus Kasarmissa tutkailemassa Rakkaus -teemanäyttelyä.
Se oli hyvinkin mielenkiintoinen kurkistus nykytaiteeseen.

Näyttelystä tultuamme kävelimme hetken taidekeskuksen lähettyvillä ja taivastelimme näkemäämme. Kesäkuussa talkoovoimin siivottu Esikunnan puisto Kasarmin vieressä on nyt  todella siisti ja kaunis, mutta valmiina, rakennettuine istutusalueineen ja kävelyteineen se ei kuitenkaan houkuttele vaikkapa istumaan viltille puun varjoon ja nauttimaan kesäisestä piknikistä.
Puisto on kovin muodollisen oloinen ja taitaa toimia lähinnä läpikulkupaikkana. Jätekatos hiekkakäytävän vieressä tuo mieleen terveyskeskuksen takapihan.
Meluinen Tuusulanväylä vieressä ei lisää viihtyvyyttä tippaakaan.
(muistini mukaan puistossa on kerran järjestetty - ehkä ihan koemielessä - piknik-konsertti)

Esikunnan puisto taidekeskuksen edustalta kohti purettua seurakuntakeskusta.
Terveyskeskus oikealla, Tuusulanväylä vasemmalla.
Keskellä komeilee jätekatos!


Jatkoimme matkaamme torin suuntaan, missä vastassa oli valtava autius. Tori ammotti tyhjyyttään! Torin laidoilla oli värikkäitä kesäkukkaistutuksia, mutta mitään muuta aukiolla ei näkynyt. Liikerakennuksen kahvila oli kiinni ja kesäksi torin lähettyville tuodun jätskikioskin asiakaspaikoilla istuskeli yksi ainokainen perhe syömässä tuuttejaan.

Tori terveyskeskuksen nurkalta kohti kunnantaloa


Torin ja linja-autoaseman välissä oli isot parkkipaikat tyhjillään, samoin S-marketin avara edusta oli tyhjä.

Tyhjiä parkkiruutuja kirjaston ja torin välillä

Hyrylän keskustan suunnittelu on paraikaa työn alla, ja ideoita satelee joka suunnalta. On esimerkiksi ehdotettu että torille hankitaan puisia markkinakojuja, on ideoitu erilaisia teemamarkkinoita, kyläjuhlia ja ihan perinteistä toria, konserteista ja toritansseista puhumattakaan.

Tällä hetkellä torin lähistöllä taitaa olla säännöllisiä tapahtumia kolme kertaa vuodessa; kevät- ja syysmarkkinat sekä joulukadun avajaiset. Lisääkin mahtuisi!

Hyrrän parkkipaikalla järjestettiin heinäkuussa takakontti-kirppis aktiivisen asukkaan aloitteesta ja kauppiaan myötävaikutuksella. Kirppis sai hyvää palautetta ja saa myös jatkoa (ainakin) elokuussa. Mutta tori pysyy autiona.

Elämää torille - ja keskustaan yleensäkin - on mahdollista saada hyvin suunnitellulla ohjelmalla, jonka laadintaan osallistuvat kunnan edustajat sekä eri alojen toimijoita alueen yrityksistä, yhdistyksistä ja muista organisaatioista. Matkailuyhdistystä ja paikallisia tiloja & muita tuottajia unohtamatta!
Hyrylän kehittämistoimikunta tämän asian kanssa nähtävästi painiskelee, toivottavasti saamme heiltä hyviä ehdotuksia ja luonnoksia nähtäville.
 

26.7.2014

Tölkin hattu

Idea hatusta syntyi, kun näin lehdessä jutun, jossa iso herhiläinen pörräsi tölkissä.

Oli tölkissä sitten limua tai olutta, niin juoman sokeri houkuttelee kaikenlaisia ötököitä, ja vaarana on että otus putoaa tölkkiin ja päätyy lopulta juojan suuhun (yöök).
Suojaksi päälle voi tietysti panna lasinalusen, tupakka-askin tai kertakäyttömukin, mutta entäs jos tölkkiä varten olisikin ihan oma hattu.

Pyörittelin ideaa mielessäni ja aloin virkata koehattua puuvillalangasta. Tein ensin pyöreä lätkän ja kun se peitti sopivasti tölkin yläosan, aloin virkata reunoja. Viimeistelin pipon koristereunoilla ja pienellä nipalla.

Kohta tölkkihattuja on täysi tusina! Osa lähteen eteenpäin tuliaisiksi ja osa jää omaan käyttöön.


Novita Tennessee -langasta ei tullutkaan hartiahuivia, vaan tölkkihattuja.
Virkkuukoukku 3,5.

Unkarin kesäkuu, osa 9 (Jó vuh-hau kivánok!)

Koiran elämää Unkarissa

Csoki ja Soma tutustuivat vihdoinkin kunnolla – niistä tuli nyt parhaat kaverukset. Harmi että välimatka on pitkä, mutta ehtiväthän ne muutaman kerran vuodessa tavata.








Csoki ja Soma ne yhteen soppii...


Kokenut citypuli on kuin kotonaan Budapestissakin