Unkarin kesäkuu, osa 9 (Jó vuh-hau kivánok!)

Koiran elämää Unkarissa

Csoki ja Soma tutustuivat vihdoinkin kunnolla – niistä tuli nyt parhaat kaverukset. Harmi että välimatka on pitkä, mutta ehtiväthän ne muutaman kerran vuodessa tavata.

Csoki ja Soma ne yhteen soppii...

Kokenut citypuli on kuin kotonaan Budapestissakin

Unkarin kesäkuu, osa 8

Buli – eli miten kalasopasta tulikin pörkölt

Lähtöpäivän lähestyessä ystävämme halusivat järjestää meille juhlat, erikoisuutena saisimme aitoa, unkarilaista kalakeittoa jonka pääraaka-aineen Lajos ja Imre hakisivat itse Tiszalta juhlapäivän aamuna.
Valitettavasti kovat helteet olivat jatkuneet niin pitkään, että kalatkin olivat kaikonneet jonnekin järvenpohjan syvyyksiin, eivätkä he saaneet kalaa lainkaan monen tunnin kalareissullaan!

Ei hätää – kala vaihtui lihaan, ja Lajos valmisti siitä ja punaviinistä pihallamme kätevässä kamiinagrillissä herkullisen lihapadan. Ei siitä voi huonoa saadakaan, kun pohjana on savustettua paikallista pekonia ja laardia!

No niin, tästä se lähtee

Mester

Aaahhh....

Imre ja Réka toivat mukanaan lähiviinitilalta valko-, puna -ja roséviiniä suoraan tynnöristä, aahh...
Lisukkeena oli vielä "paleogaluskoja" sekä leipää.

Suomalaista jälkiruokaa

Kirsi leipoi juhlan kunniaksi aitoja suomalaisia korvapuusteja, jotka menivät hetkessä parempiin suihin, eikä ihme: onnistuivat aivan nappiin.

Finnkalács!

Ehdimme pelata mölkkyä pitkään. Tamás ja tytöt olivat myös paikalla. Pelaaminen lopetettiin vasta kun tuli niin pimeä, ettei keilojen numeroita enää erottanut heittopaikalta.
Maaottelu Suomi-Unkari päättyi 1-1 Imren voittoisaan kavennusheittoon.

Hakkaa päälle!

Kaiken lisäksi löysimme pimeältä yötaivaalta Ison Oluen eli "Big Beer'in". Oli meillä vaan hauska ilta!

Unkarin kesäkuu, osa 7

Mölkkyä madjaareille!
Lähdimme vierailulle Tamásin ja tyttöjen luokse uunituore Mölkky mukanamme. Tamás sanoi että turhaan tulimme autolla – kävellen olisimme päässeet perille parissa minuutissa Riman vartta tallustellen. Ensi kerralla sitten.

Tamásilla on kyllä viihtyisä koti ja upea piha! Hän uppopaistoi meille maalaisranskalaisia, joita nautimme ketsupin, majoneesin ja seljankukkamehun kera. Tuo hyvänmakuinen mehu vaikuttaa olevan hyvin yleinen kesäjuoma Unkarissa, ja lapset varsinkin joivat sitä koko ajan.

Tamás oli hankkinut kultaiselle noutajalleen, Bodzalle (= selja!) kaveriksi komondorin nimeltä Hippi. Tuo leikkisä ja jo Bodzaa isompi "pieni pentu" oli melkoinen ilmestys laukatessaan pallon perässä ympäri pihaa – siitä tuli mieleen lähinnä hirvi tai muu massiivinen nelijalkainen. Komondori näyttää itse asiassa jättikokoiselta pulilta.

Bodza ja Hippi

Hippi ja Bodza

Ruoan jälkeen perehdytimme heidät Mölkyn saloihin ja pelasimme pari matsia. Tytöt olivat aivan innoissaan siitä. No, niin oli Tamáskin.
•••••••
Feri kävi meillä vähän väliä jatkamassa sisäremppaa. Hän teki töitä sellaisella vauhdilla ja kokemuksella, että olimme tyytyväisiä että pidimme itse näppimme erossa moisista töistä.

Vanhat laatat pois

Tasaista paklausta

Seinät peittyivät hetkessä pakkeliin ja hiomisen jälkeen maaliin. Makuuhuoneen seinien alaosan laatoitusta päätettiin myös purkaa pitkältä matkalta – seinä oli päässyt sen verran huonoon kuntoon, että se oli viisain ratkaisu. Tilalle vahvempaa pakkelia ja maali päälle.

Feri kuunteli työskennellessään kännykästä musiikkia laidasta laitaan, ja hoilasi sekä vihelteli mukana täysin rinnoin, mainio remonttimies.

Unkarin kesäkuu, osa 6

Ukonilmat vain antoivat odottaa itseään – samanlaista myrskyä kuin viime vuonna emme nähneet tällä kertaa. Emme edes vesisadetta.

Saipa ainakin rauhassa kuivata pyykkiä

Päivä kului pyykinpesussa, siivotessa, kauppareissulla ja jo hieman Budapestiin siirtymisen ennakkovalmisteluissa. Tapaisimme Joosepin ja Erikan sekä muita tuttavia illemmalla paikallisessa pubissa, jossa emme vielä olleet käyneetkään.

Marian patsas pubia vastapäätä pitää hurjimmat kaljoittelijat aisoissa...

Ihastelimme kirkkopuistoa ruusuistutuksineen ja Imren tulevan patsaan paikkaa, ja kävelimme sitten pubiin hieman varautuneina – millainen juottola se mahtaisikaan olla?

Turha pelko, se oli ihan tavallinen kuppila, jossa telkkarista tuli jalkapallon MM-kisoja, jotkut pelasivat biljardia ja me menimme ulos terassille istumaan ja odottamaan ystäviämme.
Pai paikallista vakioasiakasta tulivat juttelemaan kanssamme. Toinen halusi tietää että olimmeko vain viikonloppulomalla, mutta hänen kaverinsa (kumpaakaan emme olleet aikaisemmin nähneet) oikaisi väärinkäsityksen ja selitti hänelle juurta jaksaen keitä me olemme ja missä asumme ja kenen naapureina jne. Ei kylässä kukaan pysty salassa asustelemaan, ulkomaalaisista puhumattakaan!

Iltahelteellä oli mukava istuksia ulkona

Pian Jooseppi ja Erika, Imre ja Réka sekä Tamás tyttärineen ilmestyivät paikalle. Vt. pormestari istui myös hetken kanssamme. Juttelimme mukavia ja terassikalusteiden epäkäytännöllisyys sai meiltä monenlaisia korjausehdotuksia. Aivan terassin vieressä jalkakäytävällä oli korkea sähköpylväs, jonka huipulle oli rakennettu haikaroille pesäalusta. Muutaman minuutin välein saimmekin kuunnella mäiskähdyksiä kun haikara päästeli isoja valkoisia pommejaan jalkakäytävälle.

Joillakin oli vielä seuraavana päivänä töitä, joten illan pimetessä lähdimme kaikki kiltisti yöpuulle.

Kotipihalla huomasimme että postilaatikollemme oli ilmestynyt tehokas vartija – pitää kyllä vieraat ja omatkin kaukana!

...kiipes langalleen...

Unkarin kesäkuu, osa 5

Seuraavana päivänä käytiin ihastelemassa Mezökövesdin käsityöläiskaupunginosaa. Matyó on siellä vahvasti esillä – seudun ylpeyden aihe eikä suotta.

Kaislakattoisia taloja (museoita) täynnä matyó-kuvioisia esineitä ja pikkuleipiä...kyllä siellä joku vissiin asuukin

Ja talolla keittiö sai verhot ikkunaansa, nyt ei paahde vaivaa kokkia niin kovasti.

Verhotalkoot

Voila!

Mezöszemeren kirkkopuiston laidalle tuli Imre Buktan tekemä pronssipatsas. Perustustyöt olivat lomallamme jo käynnissä

Illansuussa moniosaaja-apumiehemme Feri pyysi meitä tutustumaan kotiinsa. Hänellä, Ildikó-vaimolla ja Feri Juniorilla oli mukava talo kylän keskustassa. Takapihalla kasvoi monenlaista yrttiä ja vihannesta. Juotuamme kahvit Feri pyysi meitä yllätykseksemme piipahtamaan myös lähellä asuvan äitinsä kotona.
Unkarilaiseen tapaan julkisivu ja talon takaosa olivat hyvinkin erilaisia: kadun puolella talo oli romanttisen kaunis ruusupenkkeineen ja hyvinhoidettuine istutuksineen. Takapihan puolella luuli tulleensa maalaistalon pihaan! Eläinaitauksissa oli poni ja siipikarjaa, pihalla juoksenteli ristiin rastiin ankkoja, hanhia ja kanoja, ja kaksi jättimäistä sikaa lopetteli juuri illallistaan kun tulimme tervehtimään niitä.

Maatila taajamassa

Sisällä oli oikein viihtyisää, juttelimme niitä näitä Ferin äidin kanssa. Hän oli juuri purkittanut hapankirsikkahillojaan – tuohon vuodenaikaan varmaan jokaisen perheenäidin keittiön pöydältä löytyy samanlainen keko purnukoita.

Seuraavana päivänä päätimmekin lähteä tutustumaan Tisza-järven vastarannalla sijaitsevaan Tiszafüredin kaupunkiin. Ajomatka venähti odotettua pidemmäksi: puolenvälin jälkeen alkoi kilometrien mittaiset tietyöt – välillä sai odottaa punaisen liikennevalon takana vastakkaista kaistaa tulevia, ja nopeusrajoitus oli piitkän aikaa 40 km/h. Kukaan ei tietenkään ajanut neljääkymppiä, vaan kuuttakymppiä, paitsi ne, joilla oli kova kiire.

Tisza-tó

Jonkinlaisen kuvan järvestä saimme ylittäessämme sen siltaa pitkin, siellä voisi käydä pidemmälläkin reissulla. Tiszafüred oli idyllinen pikkukaupunki, johon tutustumisen tarkemmin polttava keskipäivän helle esti. Lopulta menimme syömään pienen lounaspaikan yläterassille, josta oli mukava katsella kadun vilinää varjosta käsin.

Tiszafüredin keskustaa terassin uumenista

Loppupäivästä kävimme vielä Rózsassakin syömässä alkuruoat – olisi muuten pitänyt jaksaa lähteä kauppaan ostoksille. Samalla saimme ihan ekan unkarilaisen parkkisakkomme – Mika kävi maksamassa sen mukisematta kylän postissa maanantaiaamulla. Ollaan siis jo melko paikallisia!

Pandúr-gulyásia padassa...

Ainahan on maksettava eikös juu....

Kotona taas nautimme illalla hyvää punaviiniä ja suunnittelimme raukeina seuraavaa päivää.

Jó bor!

Raukeus tosin loppui illalla yhdentoista jälkeen, kun olimme jo nukahtamaisillamme. Jo aiemmin uhkaavasti oireillut ja roudariteipillä vahvistettu halpissänkymme ei edes sanonut sopimustaan irti, vaan teki suorastaan itsemurhan! Enää emme moisia kalusteita hae kyseisestä liikkeestä (se alkaa JYS... mutta hienotunteisuussyistä emme paljasta liikkeen koko nimeä).

Loppuyön nukuimme sängynraadon päällä, kun heivasimme ensin kehikon naapurihuoneeseen. Seuraavana päivänä siirsimme patjan poikien huoneeseen kahden sängyn päälle. Tällaisena prinsessasänkynä se palveli meitä loppuajan – onneksi paikalliset ystävämme ovat par'aikaa hankkimassa jo uutta kehikkoa patjallemme.

Hyvää yötä...

...ja kauniita unia